Aika, bisnes, psyyke ja eettisyys (20.12.2021)

Blogitekstin kirjoittaja Anssi Leikola on psykiatrian erikoislääkäri, trauma-asiantuntija, terapeutti, työnohjaaja ja kirjailija. 

Onko visio pidennettävissä? Onko se näinä aikoina asialistalla tai edes tavoiteltavaa? Yhteiskunnallisen vaikuttamisen syklit: politiikan neljä vuotta, eduskuntavaalit, tai kvartaalitalouden neljännesvuosi. Korjataanko ne asiat, jotka häiritsevät? Kunnioitetaanko herääviä tunteita, vai onko trendi turruttaa? Onko kyynisyys muodikasta tai realismia? Otetaanko ongelmasta koppi? Tartutaanko varsinaiseen ongelmaan: avuntarvitsijan käteen, katsekontaktiin?

Kestävä viitekehys tarkoittaa vastuunkantamista, ja vielä enemmän: vastuun proaktiivista ottamista ja ennen kaikkea pitkäjänteisyyttä. Aikamme eettisyys kulminoituu pitkälle kestävään kehitykseen sen eri muodoissa ja ulottuvuuksissa. Minulle kestävä kehitys on, ei pelkästään painostavia vaatimuksia ja syyllisyyttä, vaan oman ainutlaatuisuuden löytämistä ja arvostamista. Se on myös altistumista vuorovaikutukseen ja sen ainaiseen ennakoimattomuuteen, rikkauteen muotoutua toistemme vaikutuksesta. Esimerkki kestävästä kehityksestä yksilöllisellä tasolla: lapsuudenaikaisen emotionaalisen trauman parantumisen mahdollisuus. Se on sitä myös siinä mielessä, että prosessi kestää pitkään, väistämättä. Sanoisin vuosikymmenen luokkaa. Lähempänä siis ilmastomuutoksen ja sen torjunnan aikajänteiden kanssa, kuin kelapsykoterapian kolmea vuotta. Tarvitaan pitkiä kaaria ja sitoutumista yhteisiin tavoitteisiin, sietokykyä ja ymmärrystä. Tulokset yllättävät positiivisesti.

Haluan nähdä, että kestävä psykiatria on osa nousevaa eettistä kulttuuria nyt. Sekä yksilöiden tasolla, että kollektiivisesti. Se perustuu turvallisuuden prinsiipille. Kohtaamiselle, altistumiselle kaikkineen. Häpeän voittamiselle. Mitä inhimillisen julkisivun takana lieneekään. Pysähtymisen, viipyilyn ja turvallisen ajanantamisen taika. Yksinkertaista, tehokasta ja maagista. Emotionaalinen trauma on ominaiselta luonteeltaan kätketty. Se saapuu esille erilaisissa asuissa, jotka ovat nyky-yhteiskunnassa tunnistamattomia. Se voi tulla esille vain tietyissä olosuhteissa, kohdattavaksi. Ajoitus on silloin ratkaisevan tärkeä. Jos turvallisuus on riittävä, syntyy uusia hermostollisia rakenteita. Jakaminen, yhteisten onnistumisten juhla. Vasta vuosikymmenessä totuus on paljastettu ja kirkastettu, ennen kaikkea yhdessä realisoitu riittävästi, jotta menneisyys ei ohjaa käyttäytymistä aina samoille urille. Syntyy uutta ja todellista valinnanvapautta.

Traumaattiset elämäntarinat ja kertomukset ovat voittaneet alaa, kun 2020-luvulla useat julkisuuden henkilöt ovat avautuen näyttäneet haavoittuvuuttaan. Suunta on hyvä. Mikä sitten on kansallisen kollektiivisen traumataakan vaikutus? Suomettuneisuus oli yksi oivallinen esimerkki sen ilmenemismuodoista. Sillä sanalla kuvattiin paljon, ennen EU:ta. Ei taakka edelleenkään mihinkään ole hävinnyt, se saa uusia muotoja. Yhden totuuden maassa kerrotaan tarinaa mitatusti onnellisista kansalaisista luoden kollektiivisesti julkista keskustelua hyydyttävää ilmapiiriä. Ilma, jota hengittää on todellista, mutta huomaamatonta. Tästä katsannosta oivallinen syksyn tuore kirja on Kira Poutasen ”Surun kartta”. Vasta ulkomailta tai muuten marginaalista, sen näkee paremmin.

Bisnestä on kuitenkin monenlaista. Psyykkisten ongelmien kentällä voi olla niinkin, että nimenomaan bisnes tukkii kehityksen tien kohti totuudellista ja tuloksellista tulevaisuutta. Lyhytnäköisyys korjaa voitot, kun se taitavasti markkinoidaan. Katse pidetään käännettynä. Epäkohdat saavat olla rauhassa. Trauman kohtaamisen ja hoitamisen näkövinkkelistä lyhytjänteisyys on ehkä se tärkein yhteinen nimittäjä pahimmille yhteiskunnallisille ongelmille. Toinen on kapea-alaisuus, joka voidaan tuotteistaa palvelemaan bisnestä. Silmälaput tukevasti paikoillaan hoidetaan vain yhtä pientä kokonaisuuden osaa, oiretta. Näkemyksellisyydestä on puutetta. Kokonaisvaltainen ihmiskäsitys kadotettu, jopa häpäisty.

Kestävä psykiatria kiinnittää huomion erityisesti siihen, että luottamus on kaikkein keskeisin resurssi, jonka varaan voidaan rakentaa inhimillistä toimintaa. Luottamuspääoman kasvattaminen on aikaa vievää, mutta tulokset puhuvat puolestaan. Markkinat ovat loputtomat, eikä peli ole nollasummaa. Joka hetki on oiva mahdollisuus olla luottamuksen arvoinen. Kestävä tulevaisuus hioutuu myös start up -maailmassa: minkälaiset avautuvat markkinat piilevät vertaisuuden tunteen, hyväksyvän kohtaamisen, jakamistalouden ja mielenterveyden kukoistuksen kätköissä, jossakin myötätuntoisen vuorovaikutuksen ja psykofyysisen hyvinvoinnin laajoilla, avarilla ja lujilla mailla.

Anssi Leikola, Psykiatrian erikoislääkäri, trauma-asiantuntija, terapeutti, työnohjaaja ja kirjailija

Kysymykset Anssille: contact@anssileikola.fi