Etiikan pyöreässä pöydässä

24.1.2020

Marjo Siltaojan blogitekstin aiheena Eben Suomi ry:n vuoden 2020 aloitus ja Niina Ratsulan vetämä etiikan pyöreän pöydän tilaisuus 21.1. Postitalolla.

Eben Suomi ry aloitti vuoden 2020 vauhdikkaasti Niina Ratsulan vetämällä etiikan pyöreän pöydän tilaisuudella 21.1. Postitalolla. Tapahtuman alustuksessa Niina kertoi taustastaan yritysmaailmassa, työskennellen erityisesti niin kutsutun formaalin oikeintekemisen kulttuurin kanssa. Hänen työkokemuksensa mukaan ongelma oikein tai väärintekemisessä ei usein ole se, että onko sääntöjä ja ohjeistuksia olemassa. Ongelma on enemmänkin organisaatioiden kulttuurissa ja mikrokäytänteissä. Hänen oma kokemuksensa työelämässä toimi kimmokkeena virallisten ja epävirallisten käytänteiden tutkimukseen, josta Niina viimeistelee väitöskirjaansa Turun kauppakorkeakoulussa.

Keskeisinä asioina esitys haastoi muun muassa sitä, voimmeko tunnistaa epäeettisen ihmisen? Millainen on paha ihminen? Onko epäeettisyys tarkoituksenmukaista? Yleisenä linjauksena esityksen pohjalta voidaan todeta, että meillä kaikilla koettuna ja edessämme tilanteita, joissa me valitsemme eettisesti paremman ja huonomman vaihtoehdon välillä. Emme aina valitse parempaa vaihtoehtoa tai edes tunnista sellaisen olemassaoloa. Syitä tälle on monia, esimerkiksi ”perinteiset selitysmallit” kuten ihmisen itsekkyys, ahneus ja omaneduntavoittelu. Syitä on kuitenkin muitakin. Saatamme sokeutua eettisten ongelmien tunnistamiselle tai olemassaololle. Kuten yritysetiikan professori Guido Palazzo on todennut, eettinen sokeus johtuu monista asioista, esimerkiksi fokusoitumisestamme asioihin, jolloin sivuutamme sen ulkopuolella olevat asiat, uskomuksistamme, valtatilanteista ja valtapositioista, kiireestä, ryhmäpaineesta ja auktoriteeteista. Nämä ovat myös tilanteita, jotka ovat läsnä ihmisten jokapäiväisessä arjessa. Niina summasikin, että työelämässä jokaiselle olisikin olennaista oppia tunnistamaan omassa toiminnassaan tilanteita, joissa eettinen sokeus mahdollistuu tai vahvistuu sekä miettiä, miten voisin toimia eettisesti paremmin tässä tilanteessa.

Esitystä seurannut pyöreän pöydän keskustelu tutkimusnäkökulmista oli erittäin vilkasta. Miksi esimerkiksi siedämme epäeettistä toimintaa ympärillämme? Koemmeko saavamme siitä jotain henkilökohtaista hyötyä vai mikä estää meitä nostamaan esille epäkohtia? Miksi emme uskalla haastaa vakiintuneita käytänteitä tietyillä aloilla, vaan pidämme niitä normina? Miten normeja puretaan, mitä se vaatii?

Eettisyys organisaatioissa on usein myös johdon toiminnan peili. Esimiehet ovat esimerkkejä, joiden toimintaa ei uskalleta haastaa asiasta seuraavien mahdollisten henkilökohtaisten ongelmien vuoksi. Epäeettiset käytänteet myös vahvistuvat johdon epäeettisyyden kautta. Johto ei voi vaatia uskottavasti eettistä toimintaa, jos johdon omat käytänteet eivät kestä julkista näkyvyyttä.

Lopuksi pohdimme näkökulmia siihen, onko muutos oikeasti tapahtumassa? Onko eettisestä toiminnasta tulossa oikeasti tärkeämpi asia? Kertooko lisääntyvä epäeettisyydestä uutisointi siitä, että asioihin kiinnitetään vihdoinkin huomiota vai siitä, että moraalinen rappeuma vain kasvaa? Koostavasti voisimme todeta, että muutos vaatii myös sitä, että nuorilla sukupolvilla  on mahdollisuus kyseenalaistaa asioita ilman että heidän tulevaisuutensa riippuu ”vanhojen normien toteuttajista ja päättäjistä”. Tarvitsemme enemmän yhdessä tehtävää ja osallistavaa toiminnan kulttuuria. Eettisesti toimiminen on rohkeaa ja tulevaisuuteen suuntautunutta. Tarvitsemme kuitenkin yhteiskunnallista painoarvoa siihen, että eettisestä rohkeudesta tulee arvostettu ja toivottu asia, sen sijaan että ylläpidämme vaientamisen ja ”vasikoimisesta” syyllistävää kulttuuria.

Tekstin kirjoittaja Marjo Siltaoja on EBEN Executive Committeen jäsen, EBEN Suomi ry:n hallituksen jäsen ja Jyväskylän yliopiston kauppakorkeakoulun yliopistotutkija.