Follow the money

28.3.2018

Tekstin kirjoittaja Valtteri Aaltonen on Jyväskylän yliopiston kauppakorkeakoulun väitöskirjatutkija sekä Suomen Talousdemokratia ry:n puheenjohtaja.

Rahaa ei pidä ottaa itsestäänselvyytenä

Nykypäivän työelämä perustuu enemmän tai vähemmän rahaan. Tuotteilla ja palveluilla on hintansa, yritykset pyrkivät tekemään tulosta, työstä maksetaan palkkaa eikä verojakaan saa unohtaa.

Joillekin raha on tärkeä motivaattori, toisille raha on välttämättömyys kuukausittaisten kulujen kattamiseksi. Työssä ja elämässä on sellaisenaankin ihan riittävästi, mutta tiedämmekö minkä kanssa oikein olemme tekemisissä, kun kyseessä on raha?

Mitä rahasta tiedetään?

Rahaa ei pidetä yksinkertaisena asiana ja nykyisin rahaan ja pankkeihin liittyvä asiantuntijuus kuuluukin luonnollisesti ekonomisteille. Kuitenkin, kun asiaa tarkastellaan lähemmin, käy ilmi, ettei taloustieteen teorioissa tunnisteta pankkien roolia vielä oikein (Jakab & Kumhof, 2015). Lisäksi kansainvälisten selvitysten mukaan sekä kansalaisten että päättäjien keskuudessa ymmärretään rahajärjestelmää hyvin vaillinaisesti.

Mitä raha on?

Monet vastaavat tähän: ”Raha on vaihdonväline, arvon mitta ja arvon säilyttäjä”, mikä ei vastaa siihen mitä raha on vaan mitä raha tekee. Tämä on vastaus, jota on perinteisesti opetettu taloustieteen perusopinnoissa. Vastauksesta käy ilmi, että raha liittyy maksamiseen, mutta se ei selitä rahan syntyä tai olemusta. Olisi oikeampi sanoa, että raha on kirjanpitoa velkasuhteesta.

Miten rahaa syntyy?

Nykypäivänä yleisimmin käytetty raha on käytännössä yksityisten pankkien tuote. Uutta rahaa, eli pankkitalletuksia, syntyy pankkien myöntäessä lainoja asiakkailleen (kotitaloudet, yritykset, kunnat, valtiot) riskianalyysin puitteissa kaksinkertaisella kirjanpidolla. Asiakkaan allekirjoittama lainasopimus pankin kanssa on pankin saatava. Tämän jälkeen pankki näppäilee tyhjästä asiakkaan tilille lainasopimuksessa määritellyn summan rahaa ja se on pankin velka, asiakkaan saatava. Näin pankin velat ja saatavat ovat nousseet molemmat saman verran. Ja koska keskuspankit vastaavat lähinnä pankkien kirjanpitojärjestelmien yhteensovittamisesta keskuspankkirahan avulla, rahan määrä taloudessa kasvaa lähtökohtaisesti vain lainasopimuksien myötä yksityisissä pankeissa. Yhtä lailla rahan määrä myös vähenee, kun velkoja maksetaan pois (korkoineen).

Rahan etiikka?

Riskianalyysi, joka on pankkialan erikoisosaamista, sanelee sen, miten ja millaisiin tarkoituksiin rahaa loppujen lopuksi luodaan yhteiskunnassa. Eettisesti tämä ei ole kuitenkaan täysin ongelmatonta, koska riskianalyysin logiikan mukaan ne, joilla on jo ennestään pääomaa maksavat tietenkin todennäköisemmin velkansa ja ansaitsevat edulliset ja kevytkorkoiset lainaehdot. Jos asiakkaalla on huono ”luottoluokitus” eli ei löydy ennestään pääomaa tai on tullut maksuhäiriömerkintä, lainaa ei niin vain heru ainakaan edullisilla koroilla. Periaatteessa varakkaat saavat siis vivuttaa (leverage) pääomaansa mielihyvin, mutta vähäosaiset nähdään lähinnä riskinä. Vastaava näkyy myös liiketoiminnassa. Suuret monikansalliset yritykset saavat helpommin rahoitusta kuin pienet ja keskikokoiset yritykset (muut rahoituslaitokset, kuten rahastot, toimivat tietenkin samalla periaatteella kuin pankit, mutta ne eivät teknisesti luo vaan välittävät rahaa).

Mielenkiintoista on myös se, että esimerkiksi suomalaisessa politiikassa valtionvelka on tuskastuttava asia monelle poliitikolle. Ehkä tämä juontaa velan etymologiasta ja protestanttisesta perisynnin ikeestä. Velkahan on saksaksi ’schuld’ ja tarkoittaa myös syntiä, syyllisyyttä ja rikosta. Valtionvelkaa vastaan taisteleminen voidaan siis nähdä vastuullisena synnin vastustamisena Suomessa, jossa on pitkät perinteet saksalaisen mielenmaiseman seurailussa.

Maksetaanko velkoja koskaan pois?

Koska jonkun varallisuus edellyttää jonkun toisen velkaa, kokonaisuuden kannalta ei ole realistista ajatella, että maailman velat maksettaisiin kokonaan pois. Varsinkaan kun maailman rikkaimmat ihmiset eivät ole pitkään aikaan vähentäneet osuuttaan maailman varallisuuden hamstraamisessa.

Lopuksi

Rahajärjestelmän ymmärtäminen ei välttämättä tunnu ratkaisevalta tai oleelliselta kaikkialla, mutta esittämistäni tiedonjyvistä voi helposti koota myös finanssikriisien ja taantumien, taloudellisen eriarvoistumisen ja ilmastonmuutoksen etenemisen ja ratkaisujen reseptejä.

Raha määrittää pitkälti elämäämme ja koko liiketoimintakin lopulta riippuu organisaatiotasolla tapahtuvasta rahan haalimisesta ja tasapainoilusta varojen ja velan välillä. Rahajärjestelmän perusteiden ymmärtäminen auttaa suhteuttamaan tapahtumia työelämässä ja muualla yhteiskunnassa.

Aiheesta voisi tehdä myös organisaatiotutkimusta esimerkiksi tutkimalla, miten pankit oikeuttavat voitontuotantonsa mm. lainasopimuksiin liittyvien tilinhoitopalkkioiden ja korkomaksujen keruulla, tai millaiseksi pankit näkevät roolinsa yhteiskunnassa.

Ja ainakin tämä on aihe, joka voi viedä perimmäisten asioiden äärelle vaikka kahvitauoilla näin pääsiäisaikaan. Pohtiahan voi esimerkiksi perustuuko nykyaikainen raha, pankkikortteineen ja MobilePayineen tosiaan syntiin…

Kirjallisuus

JAKAB, Z. & KUMHOF, M. (2015) Banks are not intermediaries of loanable funds - and why this matters. Bank of England. Working Paper No. 529. https://www.bankofengland.co.uk/-/media/boe/files/working-paper/2015/banks-are-not-intermediaries-of-loanable-funds-and-why-this-matters.pdf?la=en&hash=D6ACD5F0AC55064A95F295C5C290DA58AF4B03B5, viitattu 26.3.2018. 

 

Tekstin kirjoittaja Valtteri Aaltonen on Jyväskylän yliopiston kauppakorkeakoulun väitöskirjatutkija, joka tutkii vastuullisen johtamisen maisteriohjelmia Suomen kauppakorkeakouluissa. Tutkimuksensa ohella hän toimii puheenjohtajana Suomen Talousdemokratia ry:ssä, joka tiedottaa nykyisen rahajärjestelmän ongelmista ja vaihtoehdoista uudistaa rahajärjestelmää oikeudenmukaisemmaksi.