Kollektiivisesta muistista apua etiikkaan

5.10.2015

Tämä blogikirjoitus aloittaa Eben Suomi ry:n blogisarjan, jossa tutkijat säännöllisin väliajoin esittelevät poimintoja yritysetiikan tematiikassa julkaistuista omista tai muiden tutkijoiden uusista tutkimuksista tai nostavat esiin tutkimuksia, joihin etiikan näkökulma antaa uuden merkityksen. Olen tämän sarjan aloittaja, yliopistotutkija KTT Marjo Siltaoja.

Yritysvastuu- ja vastuuttomuusuutisia on tarjolla päivittäin. 18.9. maailmalle levisi tieto, joka sai huomiota poikkeuksellisen nopeasti. Uutisen mukaan Volkswagenin dieselautoihin on asennettu ohjelmistoja, jotka vähentävät testaustilanteessa typen oksideja eli kansankielellä päästöjä. Tapauksen toi esille amerikkalainen järjestö, joka ihmetteli testitilanteiden ja todellisten käyttötilanteiden välisiä päästöeroja. Ympäristöystävällisten dieselautojen maineella ratsastaneet Audi ja Skoda, jotka ovat osa Volkswagen konsernia, ovat tunnustaneet, että kyseinen haittaohjelma on lipsahtanut myös heidän ajoneuvoihinsa. Kyseessä ei ole mikään pikku rike tai koodivirhe, vaan liikenteessä on tällä hetkellä miljoonia autoja joiden päästöt ovat tutkijoiden mukaan kymmenkertaisia tehdasväittämiin nähden. Autofirmoissa oli siis investoitu paljon aikaa ja rahaa siihen, että lopputulos on varmasti vastuuton. Kuulostaa järjettömältä, eikö niin? Kyseessä on siis vakava rikos. Volkswagenin tapausta on esimerkiksi väitetty pahemmaksi kuin tämän vuosituhannen anti-vastuullisuuden ikonia, ENRONia.

Talousjournalistit ja bloggarit ympäri maailmaa tekevät jo veikkailujaan siitä, millaisia seurauksia tapauksella on autoteollisuudelle, Volkswagenille ja sen johdolle tai yleiselle luottamukselle yritysvastuuseen. Jälkimmäisestä voidaan todeta tiivistäen, että Volkswagenin tapaus tuo jälleen kerran esiin sen, miten riittämätöntä toimialojen itsesäätelyyn luottaminen on. Globaaleilla areenoilla yritysten toimesta jatkuvasti tapahtuvat räikeät ihmisoikeus- ja ympäristörikkomukset ovat olleet tiedossamme jo pitkään. Mutta muuttaako tietoisuus käytäntöjä? Miksi jotkut yritysten vastuuttomuustapaukset tulevat osaksi kollektiivista muistiamme ja toimivat varoittavina esimerkkeinä, kun taas toiset painuvat unholaan lähes yhtä nopeasti kuin tulivat esille? Näihin kysymyksiin haen vastausta erinomaisesta ja uunituoreesta tutkimusartikkelista ’On the Forgetting of Corporate Irresponsibility’ joka on ilmestynyt johtamisen tutkimuksen arvostetussa lehdessä, Academy of Management Review:ssa. Kirjoittajakokoonpanosta löytyy myös suomalaisosaamista: artikkeli on Aalto yliopiston tohtoriopiskelijan Jukka Rintamäen ja Cass Business Schoolin professoreiden Sebastien Menan, Peter Flemingin ja Andre Spicerin  käsialaa. Tutkijoita on inspiroinut kysymys, miksi jotkut yritysvastuuttomuudet unohdetaan kuin kollektiivisesta sopimuksesta. Millaisia tekijöitä tämän ilmiön taustalta löytyy ja miten voimme ennustaa tiettyjen tapausten säilyvyyttä tai katoamista yhteiskunnallisesta muistista? Tutkijat painottavat, että unohtamisella ja muistamisella on sekä hyviä että huonoja puolia. Molemmat toimivat keskeisinä keinoina oppia ja ovat siten tärkeitä yhteiskuntien jatkuvuudelle. Joskus asiat kuitenkin painuvat unholaan liian nopeasti ja opimme tuskin mitään. Sovellankin tutkijoiden ajatuksia Volkswagenin tapaukseen arvioidessani, jääkö tästä tapauksesta muistijälki.

Muistatko esimerkiksi kahden vuoden takaista Rana Plaza -vaatetehtaan sortumista Bangladeshissa jossa kuoli tuhansia työntekijöitä? Todennäköisesti muistat, ja kuvien kera. Mutta muistatko, että tätä järkyttävää tapahtumaa edelsi useita muita tapauksia, joissa Bangladeshin vaateteollisuuden työntekijöitä menehtyi tai he olivat hengenvaarassa. Taitaa olla vaikeampaa. Entä muistatko BP:n öljyvuodon Meksikonlahdella? Taidat jo hieman joutua kaivelemaan mielen syövereitä, eikö niin? Miksi siis huijaava peltilaatikko on nyt onnistunut varastamaan länsimaisen huomion, samoin kuin Volkswagenin laskeva osakekurssi ja ex-johtajan rooli. Tutkijat linjaavat artikkelissaan, että tapauksen merkittävyys riippuu jo lähtökohtaisesti sidosryhmille koituneen harmin määrästä, huomion kokonaismäärästä ja tapauksen syyllisten etsimisestä.

Volkswagenin tapauksessa voimme ennustaa, että asia ei tule unohtumaan täydellisesti. Siitä kielii kiukkuisten sijoittajien määrä, eli valtaapitäville sidosryhmille on koitunut harmia. Raha ratkaisee myös muistamisessa. Lisäksi ilmiön aikaansaama mediahuomio on ollut globaalia. Näin ollen yritys ei pääse poistamaan tapausta koskevia tekstejä ja dokumentteja kovinkaan helposti, mikä taas olisi kollektiivista unohtamista edesauttava asia. Volkswagen on myös erittäin tunnettu brändi. Siten sen ei ole helppoa, eikä välttämättä kannattavaa muuttaa nimeään ja listautua uutena yrityksenä. Tällainen toiminta voisi tutkijoiden mukaan joissain tapauksissa vähentää tapauksen muistettavuutta ja myös auttaa negatiivisen leiman poistamisessa. Volkswagenin kohdalla unohtamista kuitenkin vaikeuttaa se, että kyseessä ei ollut yhden mallin vika. Jos syyttävä sormi olisi voitu osoittaa vain vaikkapa yhteen malliin ”Jävla Jetta” -tyylisesti, malli vain todennäköisesti poistuisi markkinoilta. Joskus unohtamista auttaa myös etiikkasidosten rakentaminen. Volkswagenin tapauksessa haastavaksi voi muodostua se, että Volkswagenin kestävän kehityksen raportin 2014 mukaan yli 185 000 Volkswagenin työntekijää osallistui etiikkaan ja yritysvastuuseen liittyville kursseille. Näin ollen tästä yleisesti suositusta keinosta, eli työntekijöiden etiikkakurssittamisesta tuskin löytyy ensiapu organisaation imagon siistimiseen, koska se on jo ”vähän niinku käytetty”.

Edellä mainitut asiat osoittautuvat haasteellisiksi, vaikka vahinko olisi pienikin. Tutkijat päättelevät, että tunnustus ja anteeksipyyntö edesauttavat myös vastuuttomuuden unohtamista. Näin on jo Volkswagenin puolesta toimittukin, joten unohduksen aalto on ehkä jo saatettu käyntiin. Tekeekö Volkswagen kaikkia lupaamiaan korjausliikkeitä? Vai millaisia manipulatiivisia keinoja se tulee käyttämään viestinnässään peitelläkseen korjausliikkeiden tekemättömyyttä? Tämä jää nähtäväksi. Todennäköisesti tulemme vielä kuulemaan nostoja saksalaisten autojen jo lähtökohtaisesti pienemmistä päästöistä verrattuna muihin auton valmistajiin, autoteollisuuden työllistävästä vaikutuksesta, Volkswagenin uusista ja vanhoista ympäristöprojekteista ja varmasti pari jääkarhuakin saadaan listalle mukaan. Arvaatko minkä puolesta VW:n johto muuten nyt peukuttaisi? Muiden autonvalmistajien vastaavanlaisten rikkeiden. Tällainen kollektiivinen toimialarikkomus veisi huomion pois yksittäisistä rikkojista. Ennustan, että tällaisessa tapauksessa koko toimiala lupaisi ryhtyä ryhtiliikkeeseen ja tehdä kollektiivisesti yhteistyötä regulaattoreiden kanssa. Toisin sanoen toimiala yhdistäisi kollektiiviset voimansa, lobbaisi rakenteissa ja miettisi miten tässä päästään loppujen lopuksi itselle kaikkein vähimmällä.

Aika näyttää miten tapauksessa käy, mutta on myös keinoja varmistaa, että kollektiivinen muisti yritysten vastuuttomuuksissa toimii. EBEN Suomi ry:n toiminta on yksi foorumi tähän. Tervetuloa lukijaksi ja mukaan toimintaamme!

Mena S., Rintamäki, J., Fleming, P. and Spicer, A. (2015 Forthcoming), On the forgetting of corporate irresponsibilityAcademy of Management Review doi: 10.5465/amr.2014.0208. Artikkeli on tällä hetkellä hankittavissa oheisen linkin takaa: http://amr.aom.org/content/early/2015/09/08/amr.2014.0208.abstract

Ps. Kirjoittajan oma auto on harmaa.